Suede

IMG_1283

IMG_1295

IMG_1312

IMG_1336

IMG_1342

IMG_1341Pants and top H&M – bag Prada – sandals Zara – sunnies Monki

Koin eilen Muotikirppikselle lähteissä oikein vanhan kunnon vaatekriisin. Olin miettinyt asun jo edellisiltana valmiiksi, mustat leveälahkeiset housut ja valkoinen olkapäät paljastava paita. Aamulla olin varustautunut hyvin, heräsin hyvissä ajoin, ehdin syömään kunnon aamiaisen ja silittämään paitani. No siinä sitten 5 minuuttia ennen lähtöä rupesin kiskomaan jo tarkoin harkittuja vaatekappaleita päälleni, kunnes huomasin, että ne mustat housut, missä ihmeessä ne ovat? Eivät olleet kaapissa tavallisella paikallaan eivätkä vähän epätavallisemmallakaan. No siitä sitten Topi avuksi ja koko kämppä ympäri pesukoneita ja pakastimia myöden, mutta housut ovat tähän hetkeen saakka MIA. En vain käsitä minne ne ovat voineet joutua. Kävin jo päässäni kaikki mahdolliset skenaariot ja myös sen päivän tapahtumat tarkasti läpi, jolloin muistan viimeksi housuja käyttäneeni. Kaikki muut sen päivän asun vaatekappaleet ovat turvallisesti kaapissani, joten mihin ihmeeseen olen ne housut hävittänyt? Vähän salaa kyllä mielessäni syytän Topia joka on ihan varmaan luullut housujani tyyliin huiviksi ja vienyt varastoon talvisäilöön. No ei vaan, täytyy toivoa, että ne jostain putkahtavat.. Ja käydä vielä kerran koko vaatekaappi läpi.

No kuitenkin siinä 5 minuuttia aiotun lähdön jälkeen ymmärsin, että ne housut eivät vain nyt tähän hätään löydy ja on äkkiä keksittävä joku muu asu. Päälleni valikoitui sitten ruskeat mokkaiset culotteshousut ja musta toppi, jotka ostin itseasiassa samaan aikaan Hennesiltä. Tykkäsin lopulta tästä asusta tosi paljon eli loppu hyvin kaikki hyvin. :) Mutta te housut voisitte löytää jo tienne takaisin kaappiini!!

I had an old fashioned outfit crisis yesterday when I was leaving for the flea market. Had decided my outfit beforehand, black flare pants with a white off-shoulder top. I had planned my morning well, woke up early, had breakfast, had time to iron my shirt and 5 minutes before leaving I started putting my clothes on and what do I find? Well not my pants anywhere. Not in my closet, not in Topi’s closet and then it started, a total ransacking of the house. I checked the washing machine, the freezer, the cleaning closet, my bags, under the bed, under the couch but nowhere to be found. They are until this moment MIA. If you hear this pants, come home, I need you! 

Well five minutes after when we were supposed to leave I made peace with the fact that the pants weren’t coming out of their hiding place and had to come up with another outfit. I decided on these brown suede pants and a top which both I bought at the same time from H&M. In the end I was very happy with this outfit and the other one wasn’t just meant to be. Yesterday. But it will be some day so pants where the heck are you?!?!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s